Halusin tulla nyt teille postailemaan koska teki niin mieli.
Kesä on alkanut hyvin, ja kuvia on vaikka kuinka paljon.
Kävin viime viikolla kuvailemassa Kummun tilalla leiriä nro. 2
On este-ja kouluratsastuskuvia. En olekäynyt sitten pitkään aikaan valmennuksissa joka varmasti näkyy menostani. Majan kanssa esteet on parantunut huimasti ja itsekkin pysyn jo ponin matkassa mukana.
Vilistä alkaa jo huomata että valmennuksissa ei ole käyty kun laukka alkaa taas huononemaan...
Muutenhan poika menee nätisti jo koko tunnin kauniisti muodossa ja pojan kaula on saanut paljon uutta lihasta ja sen huomaa tyhmäkin. Vili pääsi parisen päivää sitten laitumelle ja siellä se on tyytyväinen.
Ekana päivänä piti vähän riehua mutta nyt on jo hyvin siellä ;)
Ensi viikollaolisin menossa Majan kanssa ensimmäisiin kisoihimme ja menen siellä tutut 70cm ja 80cm.
Sitten kun ja jos alkaa ihan täysillä onnistumaan nostan rimaa 90cm.
Mutta katsotaan nyt tuleeko edes noista korkeuksista mitään tulosta aikaiseksi.
Nyt minulla on tämän tauon aikana tullut sellainen tyhjä olo kun en ole blogia päivitellyt.
Intoa on jonkun verran ja nyt aion tsempata itseäni ja alkaa postailemaan enemmän. Lupasin että poistan blogini mutta en voinut ja nyt teen tämän postauksen.
Toivottavasti vielä te jotkut luette tätä blogia, jos joku lukee niin olen äärimmäisen kiitollinen juuri sinulle! <3
Tehtiin Pinjan kanssa pari päivää sitten videopostaus ja nyt VIHDOINKIN muistettiin kuvata kaiken ja loppuun saakka :D Latailen sen tässä nyt lähi päivinä.
Onko kellään mitään toiveita tämän blogin suhteen? Ainaki tuon miljoona vuotta vanhan ulkoasun vaihdan kesäiseen ;)
Tosi kiva postaus ja tykkään sun blogista paljon, toivon et alat postailee enemmän :)
VastaaPoistaJuu ;)
VastaaPoista