Moi! Eikä en oo muistanut pitkääääään aikaan kirjoittamaan ja kaikenlaista on kerinnyt tapahtumaan. Aloitetaan siitä että Vili on voinut hyvin, viime valmennus oli syysloma viikon perjantaina. No Vili oli alku verkasta tosi hyvin kuulolla, (oltiin siis maneesissa) ja taipui hyvin pyynnöstä. Sitten kun alettiin menemään ympyrällä kavaletin yli Vili tuntui siinä tottelevan hyvin. Sen jälkeen piti tulla okseri okseri sarja no mä lähdin siihen esteelle ihan rauhassa ja sillä tavalla niinkuin muillekin esteille, no Vilipä päätti pysähtyä esteen eteen ja jäi vain tuijottamaan eteenpäin. Tultiin uudelleen ekasta okserista yli mutta seuraavasta ei MUTTA Vilipä halusikin yhtäkkiä hypätä sen esteen yli ja minä tipuin vauhdissa alas. Vähän koski mutta ei pahasti, sen jälkeen Madis meni selkään mutta ei hänkään Viliä sille riivatun okserille. Me lopettettiin se valmennus siihen ja seuraava ratsu oli Tossu, Tossu oli tosi kivasti avuilla ja kuulolla. Mulla jäi Vilin ratsastuksesta joku pelko päälle oksereille ja sitten kun en muistanut Tossua ratsastaa niin kielto ja alas. Argg millon mä oikeen opin ratsastaa? No ei siitä valmennuksesta sen enempää.
Sitten kotona yritin mennä seuraavalla viikolla kavalettina okseria ja töks kielto. Mä en ymmärrä mikä sille tuli koska oksereilla ei ole koskaan sattunut mitään.
Olin Aki Hannulan estevalmennuksessa viime viikon sunnuntaina, meni toodella hyvin Tossukin oli ihan vauhti hirmuna! :D
Aki sanoi että mun kannattaa pysyä Tossun kanssa metrissä. Ja hyvin meni.
Vilillä oli kolmen päivän rokotus tauko ja nyt eilen hyppäsin sillä piitkästä aikaa valmennuksen jälkeen, olihan siitä jo noin kaksi viikkoa ja tuntui siltä että ei päästä edes puomin yli rauhassa ja ilman kieltoja. Olin rakentanut okseri yhteen kohti että kokeiltaisiin vielä meneekö ne oksetit koska viikonloppuna alkaa talent este ja koulu valmennukset.
No kun olin tarpeeksi mennyt verkka esteitä Vilillä ja saanut siitä vauhdista kiinni taas, niin sen jälkeen aina kun mentiin estettä kohdin niin Vili tuntui siltä kuin se olisi lähtenyt tykin suusta! Ratsastin ihan normi kuolaimilla että ei nyt yritetä säädä pahaa mieltä aikaiseksi.
Pinja laittoi okserin valmiiksi ja mua rupesi jännittämään hirveästi että mitänköhän nyt tapahtuu...
Ekalla kerralla mulle tuli takapakki ajatus ja juuri ennen estettä käänsin pois, seuraavalla kerralla päätin että kyllä me tuosta yli päästään. Ja niin Vili liiti 80cm okserin yli normaalisti niinkuin ennenkin :) ja siihen oli hyvä lopettaa.
Moikka! Toivottavasti muistaisin nyt enemmän postailla tänne meidän tapahtumista ;)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti